LAINATUT TEKSTIT

 

Siitä kuinka sankarimme nuorena miehenä harrastaa poikien puuhia, jalkapalloa ja tyttöjä ja ajautuu Porin lyseon kautta opettajaksi läntiseen naapurimaahan, tapaa paikallisia asukkaita, joiden joukosta eräs nuori nainen valitsee hänet miehekseen. Sittemmin hän saa vävypojan, joka pöllii häneltä laulujen tekstejä.   

 

Tulee mies Porista

​

TT: – Iltaa hyväkkäät radionkuulijat! Ja tervetuloa ”Tepon Tapaus”-ohjelman pariin. Tänään vieraanani on aikoinaan Porista Ruotsiin emigroitunut Jaska Pakkanen, jolla on kerrottavaa makoisan kansainvälisen läpimurron kokeneen Buffalo Bluesin tiimoilta. Ja varsinkin laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Eeric the Eight:n tiimoilta.  Minä olen Teppo Tapaus.

Mutta aloitetaanpa vähän kauempaa. Kuinkas Porin poika päätyy Itägöötanmaalle?

Pakkanen: - Minähän olen Porin lyseon kasvatti. Koulun, jonka kuuluisin oppilas on ainoa vankituomion saanut presidenttimme, Risto Ryti. Olin muuten joku vuosi morjestamassa isää, kun se vielä asui Porissa, ja seisoin Porisperen-festivaalin jonossa menossa katsomaan Michael Monroen bändiä, ja naisväellä oli kassia ja vaikka mitä, ja niitä piti järkkäreiden tutkia, ja rupesin hermostumaan, etten ehdi lavan eteen ennen Monroen vetoa. Niin vierestä kuului, että ”kom det är kortare kö där borta”. Yks siihen tullut sano kaverilleen, joka jonotti.

TT: - Eli toisella kotimaisella!

Pakkanen: - Et siellä siis jossain oli lyhyempi jono, ja mää sanoin, että ”va sa du, e de bättre kö där”.

TT: - Eli!

JP: - Niinku parempi jono, vaikka tarkotin lyhyempää, ja lähdin niitten mukaan, ja ne kysy, et mites ruotsalaine pyörii täällä Porin rockfestivaalilla, siis ruotsiks sano. Ne luuli mua ruotsalaiseks. Aika hauskaa ku svennet kuulee heti, et mä oon Suomesta. Ja mää sanoin, et kattokaas tonne joen yli, siellä näkyy kaljatehtaan siilon vieressä mun lukion katto. Ja ei se sit ollu enää niin jännää puhuu mun kanssa. Ne oli Vaasasta.

TT: - Oikea ulkomaalainenhan on aina toista maata kuin kotimainen.

Pakkanen: - Mä muuten näin sit samana kesänä Monroen uudestaan, nyt vaan Ruotsissa. Aika hauska yhteensattuma sinänsä. Se oli Skogsröjet-festivaalilla Finspångissa, ja seisoskelin ajoissa siinä lavan edessä, ja siellä lavalla kaveri huuteli mikkeihin jotain, ja sit se rupes vetään ”iskelmäprinssi iskelmäprinssi”, niin mä ymmärsin, et se äänitarkkailija pari metriä mun selän takana puhuu suomea, niin sanoin sille, et sano Maikille, Monroelle siis, terveisii, et veti hyvän keikan Porissa ja veti muuten Rejmyressäkin. Se on ihan siinä meiän seinän takana.

TT: - Tekevälle sattuu.

Pakkanen: - Olin muuten nähnyt herra Monroen edellisen kerran keikalla Kuusrockissa Oulussa kahdeksankymmentäyksi.

TT: - Taisi olla Hanoi Rocksin riveissä.

Pakkanen: - Kyllä vaan, silloin ennen kuin herrat lähtivät maailmaa valloittamaan. - Maikki sai muuten viis tähtee viidestä viime vuonna, kun se taas oli Skogsröjetissä, Norrköpings Tidningar-lehdessä. Se on hyvin, kun Norrköpingissä on Pohjolan toiseks isoin musiikkifestivaali, Bråvalla, jossa kattelin Iron Maidenia pari vuotta sitten, ja ne sai vaan neljä tähtee, ja ne on sentään maailmanluokan bändi. Olisin mielummin nähnyt Monroen siellä, mut eihän hommat toimi niin. Maailma on pieni. Maikki tuossa puolen tunnin päässä, se oli jotain.

TT: - Joskus käy tuuri ja joskus ei.

Pakkanen: - Siitä tuli mieleen, kun olin pojan jalkapallojoukkueen mukana Tanskassa Brönbyn cupissa, ja siellä oli jotain kymmenvuotiaita suomalaispalloilijoita. Juttelin niiden kanssa ruokasalissa, mutten sattunut kysymään mistä ne oli. Viimisenä päivänä istuskelin katsomassa finaaleja, ja vieressä puhuttiin finskaa, niin avasin suuni, ja sehän oli se pikkupoikain joukkue, ja kuinkas vaan ne oli Pori Jazzin poikia. Osottautu, että kolme niistä kävi samaa Niittymaan pikkukoulua, jota minä kävin sata vuotta sitten. Maailma on kyllä joskus pieni.

TT: - En niin Poria tunne, joten missähän päin kaupunkia tämä koulu sijaitsee.

Pakkanen: - Isähän oli opettajana koko uransa siinä koulussa, joka näkyy Turun pikatieltä, jos vilkaisee Poriin mennessään kymmenen kilometrin kyltin jälkeen vasemmistoon. Pallokenttä ja nykyisin tyhjä koulu ja samalla mun eka koti. Me asuttiin koulussa. Ulkovessa ja vesi piti kantaa sangolla sisään.

TT: - Mikä varmaan näkyi vuokrassa.

Pakkanen: - Juu, halvalla asuttiin. - Niin no kummiskin Poriin taas. Mä siirryin neloselta lyseoon ja kiertelin ja kaartelin niillä käytävillä yhdeksän vuotta. Kävin lukion kolmannen kahdesti, kun katse oli siihen saakka ollut tiukasti lähinnä pallossa ja hameissa. Keskiarvo oli alhaista luokkaa, mutta nousi, et pääsin Raumalle opettajain ahjoon. – Jätin itseni luokalle, ja tein samalla kovan päätöksen olla lukematta sarjakuvia koko syksynä, ja sen päätöksen onnistuin pitämään. Mukava poikkeus.

TT: - Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Pakkanen: - Lyseosta on jäänyt mieleen rehtorimme Valtosen Ossi. Se paimensi kahdeksaasataa junnua ja opetti siinä sivussa meille jumppaa. Yhden kerran jumppasalissa se katseli yhtä mun luokkakaveria. Kai me pelattiin lentopalloa tai jotain. Yleensä aina pelattiin jotain palloo. Ja Ossi tokaisi että. ”Kyllä tuo Lehtola on oikeaa ainesta, sillä vaan on jalat ylös alas perseessä kiinni.”

TT: - Taisi tuo kielenkäyttö olla hieman vapaampaa ennen.

Pakkanen: - Opettajien puolelta kyllä. Ite ei uskallettu opettajille sanoa paljon muuta kuin ”päivää”. - No ei Lehtola sitä kuullu eikä olis tainnu välittääkään, kun sen katse oli isän ja äidin tavoin lääkärin hommissa. Mua vaan vähän nauratti, kun se ilmesty korotustenttiin ylioppilaskirjoitusten jälkeen toukokuussa. Sillä oli kuus ällää, mut torkkari oli vaan yhdeksän pilkku yhdeksän. Mut kun isälläkin oli ollu kymppi.

TT: - Teit isäin astumaan.

Pakkanen: - Toinenkin Ossin juttu on jäänyt mieleen. Pelattiin lukioiden SM-turnauksen matsia Pohjanmaalla, ja Ossi muisteli ennen matsia jotain kesää samoilla nurkilla. ”Tytön kanssa oli halailtu ja melkein mitä vaan, kun naama punasena sanoin, että taitaa olla aika lähteä kortteeriin. Johon tyttö vastasi, että nykkö jo. Ekkös sää pyllyä halua?” Tai ei Ossi sanonu pylly, mut tarkotti samaa.

TT: - Näin ennen.

Pakkanen: - Me istuttiin siinä penkeillä ja oltiin että – jaaha. Reksi puhuu ja neuvoo. - Se oli kova pallokoulu se lyseo sillon. Kolme Suomen mestaruutta ja kaks hopeaa perä jälkeen. Mä sain pelata vähän viimisenä hopeavuonna ja sitten enemmän, eikä mitaleja sitte enää jaettukaan meille.

TT: - Kuinkas noin?

Pakkanen: - Niissä vanhemmissa jätkissä oli kovaa jengiä niin kuin Furuholmin Eppu ja Tappi. Eppu voitti Suomenmestaruuden piirinjoukkueessa ja Eppu Ässien A-junnuissa. Isä muute valmensi molempia ryhmiä. Ehkä siinä olikin yksi syy, että isä sai tittelin Suomen paras juniorivalmentaja siinä ”Suomen paras”-ohjelmassa joskus yheksänkymmentäluvulla. Vaikka taisi Epulla olla sormensa sylttypurkissa, kun se oli siihen aikaan Suomenpalloliitossa töissä.

TT: - Vuoroin vieraissa.

Pakkanen: - Isällä oli oma teoria nimityksestä. Että Turun valmentajat, Tepsin ja Pyrkivän olisivat vaikuttaneet asiaan. Turkuun muutti ikuisesta kakkosdivisioonakaupungista, kun mä pelasin, oli Porissa neljä joukkuetta kakkosessa, monta hyvää pelaajaa niinku Mannisen Japi ja Sairasen Sepse, A-maajoukkueen pelaajia molemmat sittemmin, ja kun niiltä ja myöhemmin muilta kysyttiin, että kukas sua oli valmentanu, niin yleensä sieltä tuli et se Seppo. Ja sit isä valmensi yhden maalaisseuran junnujen SM-loppukisaan muutaman kerran. Ja sieltä Kupsin, Hakan, Tepsin ja HJK:n joukosta löytyi joku ihmeen Kokemäen Kova-Väki. Äijät ihmetteli, et mikä ihmeen remmi tää on, ja missä semmonen Kokemäki on. Eli isä oli varmaan aika hyvä. Tai ei aika, vaan hyvä.

TT: - Mitalit on aina mitaleja.

Pakkanen: - Ja olin mää oppikoulujen EM-kisoissakin Belgiassa. Kivaa oli, vaikken pelata saanukkaan. Istuin Brysselin baarissa ja tilasin lasin punaista Martinia, ja sitä tuotiin pöytään ja pähkinöitä. Jaaha! Mää olin viidentoista. Oltiin isossa maailmassa. - Oli se reissu. Kuskin ei tarvinnu ajaa perillä, joten se veti viiden päivän putken, ja rehtori Ossi oli lievästi pottuuntunu, ku sitä kuskia ei kiinnostanu selviämine paluuta edeltävänä päivänä. Sitten vaan äijä suihkuun, ja vanhemmat jätkät vahti sen aika ikävää krapulaa. Toiseks kännisin oli se toinen jumppamaikka, joka tissutteli Belgiasta Köpikseen, niiden vanhempien pelaajien oivalla avustuksella. Ja siitähän tuli mitä tuli.

TT: - Näin ennen.

Pakkanen: - Ihan ku sillon ku oltiin Mallorcalla Ässien palloleirillä. Pelattiin kakkosdivisioonaa ja päästiin ulkomaille treenaan pääsiäisviikolla. Tultiin perille jotain kello kaks yöllä johonkin kylään, ja kaks pelaajaa lähti heti etsii maksullisia. Löyty kuulemma. Hyvin tehty kunnei kumpikaan osannu saanaakaan ulkomaankieltä. Tai se yks bussikuski, joka ei myöskään puhunu kun porilaista, mut joka löysi naisia mistä vaan, ainakin omien puheittensa mukaan. Niinku Köpiksen keskustasta, mihin se oli lyöny bussin parkkiin. Sit vaan bussin takavarastoon, missä sillä oli aina patja venaamassa. Miten sää pääsit ulos sieltä, me kysyttiin, eihän sisäpuolella oo kahvaa. ”Mullon sielä aina jakoavain, sillä kyllä pärjäilee.”

TT: - Kyllä kekseliäs aina keinot keksii.

Pakkanen: - Mallorcalla yks sano, et toi mun huonekaveri on paras. Se ei oo nukkunu omassa sängyssään yhtään yötä. Jätetään nimet, ku ne voi olla samoissa naimisissa vieläkin. Et ymmärrän Syrjän Marttia, joka kirjoitti, että teen pakaroistani näistä sellaiset, että silmät putoilevat naisten päistä. Kyllä urheilujätkillä on menekkiä. Saa pilvipäissään olevat muusikot olla kateellisia.

TT: - Ehkä niinkin.

Pakkanen: - Yks oma juttunsa lyseossa oli ne vessat, iso Manala ja pikku Manala. Isossa oli kaks pisuaaria ja toista sataa tupakinvetäjää ja Pälsin Jussi. Pälsiä me digattiin ihan surutta. Se oli biologian maikka, joka tiesi miten teinipojille puhutaan. Se osas kääntää kaikki jutut hävyttömyyksiin, ja sehän toimi. Mirabilis jalapa, ihmekukka, joka oli sekä-että, joten se paritteli itsensä kanssa. ”Kätevää”, sano Jussi. ”Ei tarvi ravata tansseissa, tarjota päivällistä ja mennä yhtenään kihloihin”. Kihlasormus oli Jussin mukaan vaatimus viiskytluvulla tytöiltä. Kihlat ja sitten kyllä. Jussin mukaan. ”Luun vieressä on liha maukasta”, se sano viitaten vaimoonsa, joka oli laihanlainen, mistä Jussia ei voinu syyttää.

TT: - Eri aikoina eri tavat.

Pakkanen: - Mut tupakkia se ei sietäny ja teki omasta mielestään yllätysratsioita isoon Manalaan. Mut jätkillä oli aina vartija ovella, ja ko Jussi työnsi päänsä häkään, niin se näki monen monta selkää pisuaarien edessä ja kauheen käryn, muttei käryttelijöitä, virtsailijoita vaan runsaasti pilvin pimein. - Pikku Manalassa oli kahdeksan pyttyä, ei väliseiniä, ei ovia, eikä tietty paperia. Meinaan, intissäkin oli sentään väliseinät, vaikkei ovia. Ja paperia. Vaikka sitte olikin jono puolen metrin päässä nenän edessä.

TT: - Nykyään on jo ovetkin.

Pakkanen: - No aina jotain. - Mut yllätys, mun viimisenä vuonna, kun peruskoulu rynni pyhille paikoille, ilmestyi tyttöjä seiskalle ja lukion ykköselle. Ja myös kunnon vessat. Hauska yhteensattuma.

TT: - Kyllä tytöistä on hyötyä.

Pakkanen: - Intin jälkeen menin Raumalle opettajankoulutukseen, ja kivaahan siellä oli. Tanssittiin, juostiin hameiden perässä, puhuttiin vaahto suussa ja kolmantena vuonna jo luettiinkin. Sit kurssikaveri tapas ruotsalaisen Olkiluoto-inssin ja muutti Ruotsin puolelle. Paikallinen Suomi-seura sai sen tulosta tietää, mut se oli viimesillään raskaana eikä siten kovin työkykyinen. Se anto kuitenkin niille pari nimee, ja mun oli yks niistä.

 

ja löytää itsensä Ruotsista

​

TT: - No vastasiko Svea-mamman maa odotuksia.

Pakkanen: - Juu ja ei. Ei ainakaan mitä homoihin tulee. Muutama vuosi myöhemmin olin tulossa laivalla Hesasta, ja silloisena tupakkimiehenä polttelin hytin ulkopuolella. Niin siihen tuli joku abi tai sen ikänen, eka kertaa kunnan rajojen ulkopuolella, ja kun sille selvis, et mä asuin Ruotsissa niin se kysyy. ”Onkse se totta, että ku sanotaan et ruattalaiset on…” Ja just sillon sen hytin ovelta kuuluu. ”Vekaa tuu tänne, mennää ryyppäämää kannel!” Ja mä tiesin tasan, miten kysymys olis loppunu. ”On homoja”. - Ja mä olisin vastannu.  ”Kyllä niitä siel on. Mäkin oon tavannu kaks. Toisen nimi on Heikki ja toinen on Tuomo.”

TT: - Tyypillisisiä ruotsalaisia homoja siis.

Pakkanen: - Ilmeisesti, kun ne on ainoot, jotka mä oon tavannu. Paitti se yks, joka jankutti mulle laivalla, et kyllä sä varmaan oot homo.

TT: -Mistähän syystä?

Pakkanen: - No kun kerroin baaritiskillä siitä, kun olin Pariisissa homobaarissa. Olin morjestamassa silloisen tyttöystävän kahta ystävätärtä, kun olin sielläpäin Interraililla, ja ne taas tunsi yhden Hannun Pomarkusta, siitä Porin ulkopuolelta, ja sen ja sen brasilialaisen poikaystävän kanssa oltiin pirtelöllä siinä homobaarissa ennen kuin mentiin Go-Go:hin twistaamaan. - Se homobaari oli kyllä paha pettymys porilaisjuntille.

TT: -Mites niin?

Pakkanen: - No kun ne homot oli ihan tavallisesen tuntusia ja näkösiä jätkiä. Suostu jopa puhuun englantia.  Mä olin odottanu jotain skandaalimaista glamuuria, mut ei mitään. Farkut ja nahkatakki. Mut Go-Go:ssa oli jo vähän muuta. Tuijottelin muutaman muun kymmenen jätkän kanssa neitiä, jonka vaatetuksena oli jonkinlainen uimapuvuntapainen, joka peitti vähän alhaalta, mut ylhäältä ei yhtikäs mitään jättäen pienet, pirteät rinnat tanssahtelemaan ilosesti. Tuttuni Maria keskeytti kyynärpäällä mun toljotuksen toteemalla. ”Katos vähän tarkemmin siihen navan alle!” Ja mä hivuttauduin ihmeotuksen ympärillä joraavan äijäporukan väliin, ja eikös vaan siellä jalkovälissä ollutkin kunnon paketti. Mieshän se oli, tai ei, tai joku kiva sekoitus, vähän sitä ja tätä sille, jolle maistuu. Ajattelin vaan, et kun lähin arabimies, niitä siinä ympärillä eniten kihnasi, pääsee lähituntumaan hitaan aikana, niin voi hymyhuulet lepsahtaa, tai sitten ei. Näin Pariisissa. Luin muuten tossa John Irvingin kirjan ”Minä olen monta”. Siitä selvis missä mentiin tai mennään, mitä nyt tulee tramssuihin.

TT: - Ja suosittelet kirjaa!

Pakkanen: - Irving on aina hyvä, vaikkakin ”Garpin maailma” ja ”Oman elämänsä sankari” ovat parempia, tosin ne on loistavia. Ostin kirjan Turusta ollessani morjestamassa isää. Yritän pitää jotain suomalaista kirjaa meneillään, ettei toi äidinkieli jäis niin orpoon asemaan. Kunnei sitä arkisin tuu paljolti käytettyä. Unohtuu sanoja ja uusia tulee, niinku toi tietokonesanasto. Niistä pirukaan ota selvää. Mullon semmonen teoria, että päässä, ainakin mun, on vaan tilaa tietylle määrälle sanoja. Ja kun oppii uuden ruotsin sanan, niin yks suomen sana tipahtaa unholaan. - Sitä paitsi musta toi homojen mätkiminen joko sanoin tai nyrkillä on outoa. Aattele nyt jotain Pekka Laaksoa, joka menee ravintolaan, sieltä naisia saa. Ja ajatellaan, et siellä on kaksisataa naista ja kaksisataa miestä. Ja ajatellaan, et miehistä puolet on homoja, niin eikö paikka ole taivaallinen. Puolet kilpailijoista on poissa pelistä, ja mahkut on sata prossaa paremmat.

TT: - Ehkä matikka ei ole monen Pekan paras puoli. 

Pakkanen: - Eli jos joku homoveikko katsoo sua silmiin tai läimäyttää pyllylle, sopii muistaa naisia, joille moinen on arkipäivää. Parempi ottaa se vaan myönteisenä palautteena, et kivaa, ton mielestä mussa on tyyliä. Ja koska homot, niinku naisetkin on huoliteltuja ja tyylikkäitä, ainaskin ne kolme, jotka mä oon tavannu, tai mitkä oon nähny telkassa, niin moisen pitäs lohduttaa, et eräänä kauniina päivänä voi ilmestyä vielä joku neitikin, jolla on samat mielessä. Malttia pojat! Sitäpaitti aattele homosuhdetta. On lauantai-ilta.

- Mitäs tehään?

- Katotaan futista, otetaan olut tai kaks.

- Sit haetaan pitsat.

- Ja sit sänkyyn.

- Ja sit katotaan action-filmi.

- Ja pari viskiä.

- Ja sit sänkyyn.

Meinaan monenko naisen unelmailta toi on. Epäreilua musta ainakin.

TT: - Siinä oli sitä Ruotsin odotusten vastaista puolta, entä myönteistä?

Pakkanen: - Naiset oli ja on kauniita. Jos vaan osaa kieltä. Ekana syksynä tuli tanssipartnereille kiire vessaan heti, kun mä sanoin, mistä tulin. Heitin sillon englantia, kun se oli hanskassa sillon yliopiston tähden, mut kun kotimaahan päästiin, niin painetta rakkoon heti. Toisilta kyllä homma kielettäkin sujuu. Epäreilua sekin. Mä pelasin palloo yhden iranilaisen kanssa, ja se osas kymmenen sanaa englantia eikä sanaakaan ruotsia, mut oli koree ku riikinkukko, pitkä, lentopalloa pelannut jätkä, kultaa kaulassa, karvaa rinnassa ja hymy korvasta korvaan. Kahden kuukauden sisällä se oli saanut yhden paksuksi.

TT: - Ja naiset vaan etsii sitä kultaista sydäntä.

Pakkanen: - Jos siinä on nätti paperi päällä. Naisia, jotka ei toimi niin, sanotaan sokeiksi.

TT: - Mutta entäpä nämä laulut, joista nyt kohistaan. Jos siirryttäisiin niihin.

Pakkanen: - Ei lauluihin vaan teksteihin. Jotka on mun.

TT: - Joo, siis jo maailmalla kovaa menevän Buffalo Bluesin laulaja-kitaristi-biisintekijä Eeric the Eight on ollut sinun vävypoikasi.

Pakkanen: - Mä sanon kyllä Erkki, ku semmosena mää sen opin tuntemaan. Se pääty lukion ykkösellä tyttären luokalle, ja kai ne vahtas toisiansa sen ekan vuoden, ja sit yhtäkkiä se istu meidän keittiön tiskipenkillä ja suuteli meidän tyttöö. Jaaha, mää ajattelin, tosta se alkaa. - Se oli sitten meillä harvase ilta ja päivä, kun se asu vähän maalla. Mut arkisin tytär lähetti sen kotiin nukkumaan, kun Anna-Lena, tytär, halus yheksältä nukkumaan. Tullu isäänsä. Haluu nukkua yönsä.

TT: - Että isän perintöä.

Pakkanen: - Kun meidän poika oli kaheksannella tai jotain ja ope kysy, että kukas menee nukkumaan kymmeneltä. Jaaha, ja kukas yheltätoista. Vai niin, ja entäs onko joku vielä keskiyöllä kukkumassa. Yhym, mut tästä puuttuu joku. Sillon poika viittas ja sano, et ei opettaja kysyny, kuka menee yheksältä nukkumaan. Mä meen. Ja meni kans, ku me sanottiin, että aamulla ei herätetä, heräät, kun oot nukkunu tarpeeks. Mut se urheili paljon ja kun pää osu tyynyyn niin se nukku.

TT: - Oliko musiikki jo silloin tärkeä osa Eericin elämää?

Pakkanen: - Ei varmana. Kuuntelihan se musaa. Heviä, Nightwishin mää muistan, sattuneista syistä. Muuten se vaan kihnas Annan kyljessä ja pelas tv-pelejä. Läksyt ja koulu muutenkaan ei painanu. Ei se osannu soittaakaan mitään. Minä sille näytin ekat soinnut. Ne kolme kun osasin. Jotain jäi Raumaltakin mieleen. Mä olin nimittäin varmana huonoin musiikkiin erikoistunut, mitä Turun yliopistolla on ollu kautta aikojen. Kyllä mä yritin, mut vasta myöhemmin selvis, ettei mulla oo nuottikorvaa, kun Eppu Normaalin ja Dylanin kuunteluun. Kun mä soitin pianolla jotain toista ääntä, ja lapset laulo, mä olin, että jees, mä oon tän laulun sovittanu kolmiääniseks, minkä mä nimittäin opein siellä, ja nyt ne laulaa, nyt tulee pointseja. Jälkeenpäin sano mun musiikinopettaja, et etkö sinä kuullut, etteivät oppilaat laulaneet niin kuin soitit. Ei en mä kuullut.

TT: - Oppia ikä kaikki.

Pakkanen: - Mut, kun Erkki oppi ne kolme sointua, ni sit se lähti ku raketti. Osottautu et sil oli makee rock-ääni. Tiesiköhän se sitä ittekään. Ja musaa rupes tulee, ku ne kolme sointua oli hanskassa. Se oli ihan Clash, seitkytluvun kitarameininkiä. Mut tekstit oli kiven alla. Sen vanhemmathan on Suomesta, niin mää näytin sille jotain mun suomenkielisiä tekstejä. Että tee jotain tollasta. Mut se halus tehä omaa. Ei niistä kummosia tullu tekstillisesti, mut melodiat kulki.

TT: - Niin se voi orava kiivetä puuhun, kun vähän autetaan.

Pakkanen: - Lyhyestä virsi kaunis, ja lukion jälkeen Anna rupes opiskeleen Linköpingin yliopistossa, ja ne muutti yhteen Norrköpingissä. Sit pari vuotta sen jälkeen tuli joku isompi riita. En oo koskaan kysyny mitä tapahtu, mut vaimo tietty on puhunu tytön kanssa paljon, ja mä luulen jotenkin, että kun tyttärellä oli ja on terävä kieli. Multa varmaan periny, ku mulla ei enää ole. Heh! Äidillänsä on. Niin kai se tytär oli huomauttanu jotain Erkin tulevaisuudensuunnitelmista tai vastaavasta, ja Erkki hermostu ja pakkas kamansa. Ja painu saman tien lahden yli Hesaan. Luulen, et sillä oli jotain yhteyksiä sinne, kun Buffalo oli käyny keikalla Hesassa Lepakossa tai jossain.

TT: - Entäs ne tekstit?

Pakkanen: - Sen enempää voi siitä sanoo, mut verratkaa ite hyvät kuulijat. Säähän laitat ne teidän kotisivulle, niin sopii mennä sinne katseleen. Mut otetaanko joku kumminki esimerkiks?

TT: - Joo. Jos vaikka tosta pidemmästä eepoksesta ”Autumn”.

Pakkanen: - No mä luen tästä pätkän mun ”Syksystä”. Mun teksti menee ”viinilasi työntää hetken tieltään, viinilasi puhuu omaa kieltään, vaan viinilasikaan ei anna unohtaa…” - Ja Erkki laulaa, että “a glass of wine shoots away the pictures, a glass of wine makes its own features, but a glass of wine doesn’t let me forget how…” Mä en olis kyllä kääntäny ihan noin, mut kun oppii enkkunsa tv-peleistä niin noin sitten.

TT: - Vähän läheltä liippaa.

Pakkanen: - Voiko ton lähemmäs mennä! Ja sit samassa piisissä mun rivistä “vaan yön kasvoja uuden syksyn uurteet koristaa” tulee, ”but the face of the night is covered by a new fall”. Toi ”fall” on oikeen hyvä. Ettei pannu ”autumn”. Siis Englannissa syksy on ”autumn”, mutta Amerikassa se on ”fall”, joka myös tarkottaa putoamista, et silleen fiksusti. Mut muute, joo. Mää en oikein ymmärrä, miten tässä on näin käynyt. Mähän bändille keksein nimenkin, Buffalo Blues.

TT: - Sattuneesta syystä googlasin nimen ja opin, että ruotsalaisella Maskinen-jengillä on samanniminen veto.

Pakkanen: - Ei yhteyksiä. Liian uusi biisi.

TT: - Ja Neneh Cherryn biisi?

Pakkanen: - Liian uusi sekin. Keksein nimen jo vuosia sitten. Ei Erkkikään tiedä, mistä se tulee. Sanon vaan, et jäljet vie Skotlantiin.

TT: - Eli nyt toivot mitä?

Pakkanen: - Että Erkki vähän selvittäis, miten tämä näin meni. Levyä on Suomen mitoissa mennyt hyvin ulkoisillekin maille. Ei bändi mikään Nightwish ainakaan vielä ole, mutta mulle pitäis lohjeta vähän pankkitilille kans. Enkä viittis lähtee oikeusteitse hakemaan.

TT: - Uskoisin että asiaan palataan. Buffalo Bluesilla voi hyvinkin olla asiasta sanomista. Joten kiitoksia Jaska Pakkanen sieltä ja tuolta rapakon takaa, ja hyvempää yötä sinne kuuntelulaitteiden ääreen! Voikaa!

JP: - Saaks lähettää terveisiä!

Pakkanen: - Pikasesti. Kello tikittää.

Pakkanen: - Pauli Hanhiniemelle vaan, et ”Perso elämälle” on sen paras piisi, eikä ”Lautalla” niinku kaikki sanoo! Ja tere myös Tuomari Nurmiolle! Siit mä diggaan.

TT: - Näin meni Paulille ja Handelle terve. Yötä!

 

 

 

 

 

 

Laulujen tekstit:

 

Syksy

 

Koskit mieltäni

Koskit ihoani

Sinä varastit yöni

Kuinka saatoit

 

Tulin viereesi

Tulin sisääsi

Annoin varastaa yöni

Kuinka saatoin

 

Päädyn taaskin sillalle

Aallot eivät hymyile

Kylmissään yön valot

keinuu alla

Torin laitaan seisahdun

Ikkunan näen verhotun

Mitä voitan porttiin

nojaamalla

 

Jäit mieleeni

Jäit ihooni

Olet varastanut yöni

Kuinka saatoit

 

Viinilasi työntää hetken tieltään

Viinilasi puhuu omaa kieltään

Vaan viinilasikaan ei anna unohtaa

kun tanssin lantion kiinni sinuun

ja sä kuiskasit – tule minuun

Sain kuningattaren narrina olla

Ja täyden maljan nautin suosiolla

 

Muistan kuinka taipui vartalosi

Muistan kuinka mielessäni kosin

Aamuyöllä sanoit varo selkääsi

Mä parhaani tein lailla miehen

                                         En mitään jättänyt puolitiehen                                          

Kun kuningattaren narrina raadoin

Ja täyden maljan kurkkuuni kaadoin

 

Annan haihtua viinin

Mä en tunne yön

valojen taikaa

Jokin kuiskaa korvaan

että sulle vaan

tapoin mä aikaa

 

 

Katson kahviloihin

joita rakastin

kanssasi kerran

Nyt en sisään astu

edes yhden

lasin verran

 

Yön kasvoja

uuden syksyn

uurteet koristaa

 

Yön kasvoja

uuden syksyn

uurteet koristaa

 

Kuinka hyväilivät

kengät näiden

katujen pintaa

Näin mitä toivoin

Kysymästä

varoin vain hintaa

 

Nyt tyhjyyttäsi

joku toinen saa

vuorollaan täyttää

Sanon itseni irti

nyt et minua

enää voi käyttää

 

Yön kasvoja

uuden syksyn

uurteet koristaa

 

Yön kasvoja

uuden syksyn

uurteet koristaa

 

Aamu tulee ja yöni vie

Olen kulkenut pitkän tien

Haaveille luun kurkkuun lyön

Itselleni teen hyvän työn

Uhratkoot muut sylis tähden

kaikki yönsä – minä lähden

ja kun joskus vielä palaan

en katso ikkunaasi salaa

Vaikka paremmin tiedän

silti toivoisin

 

että sullakin ois syys

 

mä toivon sullakin ois syys

mä toivon sullakin ois syys

mä toivon sullakin on syys

 

 

 

Suomi Suomi isänmaa

 

Suomi Suomi isänmaa

rajas aavat aukeaa

Olet kaunein päällä maan

herää se jo huomaamaan

 

Vieläkö löytyy

viime rovon antajaa

Kun neulansilmä

vaatii veronkantajaa

 

Joko ristille viedään

totuuden sanojaa

Kun viirit monet

salkoihin kohoaa

 

Suomi Suomi isänmaa

neitos oottaa kosijaa

Hän on kaunein päällä maan

vaan rakasta ei kahleitaan

 

Vanhassa liekö

vara sittenkin parempi

Onko taakkaansa

kantava muita arempi

 

Usko ja toivo

vaativat oikeuksiaan

Sanasta miestä

muttei sarvista milloinkaan

 

Suomi Suomi isänmaa

                                        poikas seisoo rajallaan                                       

                               Hän on kaunein päällä maan                              

                                     vaan rakasta ei aseitaan                                     

 

 

                      Suomi Suomi isänmaa

                      laulus oottaa laulajaa

                      Se on kaunein päällä maan

                      herää se jo huomaamaan

 

Suomi Suomi isänmaa

Suomi Suomi isänmaa

 

 

 

 

Tähti putoaa

 

Valo vuoden takaa

sata unelmaa

Satamaansa kutsuu

kun tähti putoaa

 

Yön henki valvoo

arjen satumaa

Vähäisestä kasvaa

kun tähti putoaa

 

Muista vanha fraasi

kun et unta saa

Hautaa kyyneleesi

aika parantaa

 

Pimeydestä huulet

rintaa koskettaa

Taivu tuulten mukaan

kun tähti putoaa

 

Vaeltajaa yössä

valo odottaa

Painan otsan maahan

ja tähti putoaa

 

Muista vanha fraasi

rakkaus satuttaa

Pyyhi kyyneleesi

aamu sarastaa

 

Muista vanha fraasi

kun et unta saa

Hautaa kyyneleesi

aika parantaa

​

​

​